Olen päätynyt tilanteeseen, jossa minulla on kaksi hyvin samanlaista, mutta hinnaltaan eri luokan kelloa, eli Rolex Explorer 2 ja Omega Seamaster GMT. Molemmat kellot ovat valkoisella taululla ja metallirannekkeella. Molemmat kellot sattuvat vielä olemaan vuodelta 2001. Suuren malliin tämän langan tarkoitus on olla head-to-head -taistelu näiden kahden kellon välillä. Päätavoite on selvittää, onko Rolexin tuplahinnalle perustetta. Taistelussa keskitytään ainoastaan ulospäin näkyviin osiin, eli koneistoon ei puututa perustietoja enempää, koska molemmat kellot käyvät aikaa aivan riittävällä tarkkuudella. Kuvissa oli tarkoitus vetää molemmista nupit ulos ja ottaa kuvat pysähtyneistä kelloista. Siinä vaiheessa, kun huomasin, ettei Rolexi ollut pysähdyksissä, olin jo sen verran kyllästynyt kuvaamiseen, etten jaksanut aloittaa alusta.
Omegan voi helposti luokitella sukelluskelloksi, mutta Rolexia on vaikea pudottaa suoraan mihinkään luokkaan.
Aloitetaan esittelemällä kilpailijat ja tärkeimmät tiedot:
Rolex Explorer 2, ref: 16570
Halkaisija: 40 mm (2-8), 42 mm (3-9), 47 mm (6-12)
Paksuus: 12 mm
Rolex 3185 kone (in-house), jossa:
- käyntivara 48 tuntia
- 28 800 bph
- hacking
- 24h-viisaria voi liikuttaa koneistoa pysäyttämättä
- COSC-sertifioitu
Vedenkestävyys: 100m
Ruuvattava nuppi
Oyster-ranneke:
- tuplalukistus
- rannekkeen pituus säädettävissä springbaria siirtämällä (6 kohtaa, n. 2 cm)
- ranneke kapenee kohti lukkoa: rannekkeen leveys on 20 mm kellon rungon kohdalla ja 18 mm lukon kohdalla
Kiinteä bezel, jossa 24h asteikko
Safiirilasi
Valmistettu 1989-2009 (nopean Chrono24 konsultaation perusteella)
Omega Seamaster GMT, ref: 2538.20
Halkaisija: 41 mm (2-8), 45 mm (3-9), 47 mm (6-12)
Paksuus 12 mm
Omega 1128 kone (modifioitu ETA 2892-A2), jossa:
- käyntivara 44 tuntia

Vedenkestävyys: 300m
Ruuvattava nuppi
Oyster-ranneke:
- yksinkertainen lukko
- rannekkeen pituus ei ole säädettävä, mutta rannekkeen sisässä jatkopala, jolla kellon rannekkeen pituus kasvaa n. 3 cm, jolloin kello menee sukelluspuvun päälle

Molempiin suuntiin pyörivä bezel, jossa 24h asteikko
Safiirilasi
Valmistettu 1999-2006 (ei varma tieto)
Kuten esittelystä nähdään, kellojen välillä ei ole merkittäviä eroja, ellei anna Rolexille lisäpisteitä in-house -koneesta.
Runko:
Molemmat kellot ovat perusmuodoltaan samanlaisia: Omegan voi helposti luokitella sukelluskelloksi, mutta Rolexia on vaikea pudottaa suoraan mihinkään luokkaan. Suurimmat erot löytyvät pystypintojen muodosta, jossa Omegan kellosta löytyy hieman pyöreyttä, kun Rolex taas on kuin veitsellä leikattu. Viimeistelyn ja laaduntunteen osalta kellot eivät poikkea toisistaan. Vedenkestävyyden voidaan laskea putoavan tähän luokkaan. Molempien vedenkesto riittää uimiseen sen kerran vuodessa, kun uin kello kädessä.
Voittaja: Rolex (makuasia)
Bezel:
Yksi suurimmista kellojen välisestä erosta löytyy bezelistä. Bezelin muotoilut poikkeavat selkeästi toisistaan todennäköisesti siksi, että Omegan korkeampi ja kulmikkaampi bezel on tarkoitettu pyöritettäväksi, kun Rolexin matalan profiilin bezel on kiinteä. Omegan bezelissä numerot ovat painettu bezel inserttin. Rolexissa numerot on kaiverrettu bezeliin. Rolexin numeroissa on radial flip, Omegalla ei. Matalamman bezelin takia Rolexin lasi nousee noin millin bezelin reunuksen yli.
Voittaja: Rolex, radial flipin takia (eikä sitä bezeliä tule koskaan käytettyä).
Taulu:
Kilpailu on edennyt tasaväkisesti tähän asti. Vaikka molempien kellojen taulut ovat perusilmeeltään hyvinkin samanlaiset, lähemmässä tarkastelussa niistä paljastuu suuria eroja.
Omegan taulussa on tämän ajan Seamastereille tyypillinen aaltokuvio, joka tuo tauluun elävyyttä pienillä valoilla ja varjoilla. Tuntimerkit ovat ohuella mustalla reunuksella korostetut "tikku"-tyyppiset markerit, jotka on täytetty vihreällä luminoivalla aineella. Poikkeuksena klo 12:sta markeri on iso kolmio. Päivämääränäytölle on leikattu huomaamaton aukko klo 3:n kohdalle. Taulussa on neljä riviä tekstiä, mutta tekstit eivät pomppaa silmille.
Rolexissa itse taulu on täysin tasainen - kuin kuollut. Tuntimerkit sen sijaan ovat voimakkaasti taustasta mustalla rajatut ja selvästi taulun pinnasta kohoavia ympyröitä ja "tikkuja". Myös Rolexin taulun klo 12:sta marker on kolmion muotoinen ja kaikki tuntimerkit on täytetty vihreällä luminoivalla aineella. Päivämääräaukko itsessään on huomaamaton, mutta Rolexille ominainen kyklooppi korostaa päivämäärää huomattavasti. Taulussa on logon lisäksi viisi riviä tekstiä. Teksti erottuu hieman liian selvästi taulusta.
Voittaja: Rolex tuntimerkit tekevät tauluun kolmiulotteisen vaikutelman ja merkit todella erottuvat taustasta. Sivuhuomautuksena Omegan aaltokuvio vie Rolexin kuollutta taustaa 6-0.
Osoittimet:
Molemmissa kelloissa on neljä osoitinta kiinnitettynä taulun keskelle. Molempien kellojen minuutti- ja tuntiosoittimissa on musta reunus, jonka sisäosassa on luminoivaa ainetta. Sekuntiviisarit ovat molemmissa kelloissa samanlaiset lukuun ottamatta lyhyemmän pään "vastapainoa". Kellojen 24h-viisarit ovat molemmat päästä kolmion muotoiset ja varustettu luminoivalla aineella. Suurin ero osoittimien välillä on minuutti- ja tuntiosoittimie muotoilussa: Omegassa on "miekkaviisarit" ja Rolexilla ohut minuuttiviisari ja perinteinen "Mercedes" tuntiviisari.
Voittaja: Molemmista näkee ajan selvästi nopeallakin vilkaisulla, Omega voittaa miekkaviisarien takia - makuasia.
Ranneke:
Molemmissa kelloissa on alkuperäinen oyster-tyyppinen teräsranneke. Suurimpana erona rannekkeissa on yksittäisten palojen koko. Rolexin yksittäisten palojen koko on noin 11 mm, kun Omegassa on 9 mm. Periaatteen tasolla tämä tarkoittaa sitä, että Omegan pitäisi muotoutua käteen paremmin, koska siinä on enemmän taipuvia kohtia. Lukon osalta Omegassa lukko aukeaa painamalla pohjaan napit lukon molemmilta puolilta kun Rolexissa täytyy ensin avata klipsi, jonka jälkeen lukon voi nostaa päästä auki. Kumpikaan kello ei ole koskaan auennut kädessä omia aikojaan. Ennen voittajan julistamista korostan selvyyden vuoksi, ettei kummankaan kellon ranneke ole venynyt.
Voittaja: rämisevä ja helisevä Rolexin ranneke vie tämän osuuden selvin numeroin. En voi ymmärtää mistä ero rannetuntumassa oikein muodostuu. Omegalle miinuspisteitä myös kunnollisen säätämismahdollisuuden puutteesta.
Nuppi ja ajan säätäminen:
Kuten jo aiemmissakin kappaleissa: kellojen välillä ei ole suurta eroa nupin ja ajan säätämisen suhteen. Molempien kellojen nuppi on ruuvattavaa mallia. Omegan nuppisuojan takia nupin käsittely on kuitenkin hieman hankalampaa. Molemmissa kelloissa esiintyy hieman wobblea, eli koko osoitisetti pyörii, kun nuppia kääntää tietyllä tavalla. Käytännössä wobble ei kuitenkaan haittaa ajanasettamista, koska viisarit kuitenkin palautuvat oikealle kohdalle, kun nuppi ruuvataan kiinni.
Huomionarvoista on myös se, että molemmista kelloista puuttuu päivämäärän pikasäätö, mutta koska molempien kellojen tuntiviisaria voi siirtää pysäyttämättä kelloa, tuntiviisaria tunnin hypyillä pyörittämällä voidaan kompensoida pikasäädön puutetta.
Voittaja: Rolex, mutta pienemmillä sormilla todennäköisesti tasapeli.
Yhteenveto: Lopulta Rolex voitti käytännössä jokaisen luokan. Tämä kuitenkin antaa väärän kuvan kellojen välisestä erosta, koska nupin käyttöä lukuun ottamatta kaikki luokat ratkesivat joko makuasioihin tai rannetuntumaan. Onko Rolex sitten ylimääräisen hinnan arvoinen? Lyhyesti sanottuna: ei ole. Tästä huolimatta Rolex on minulle nyt "se kello, jota en vaihda koskaan", koska mikään kello ei koskaan ole sopinut minun ranteeseen yhtä hyvin kuin tämä.
Tämän vertailun innottamana olisi mielenkiintoista verrata näitä kahta esimerkiksi hintaluokkaa halvempaan tai kalliimpaan vastaavaan kelloon ja selvittää missä hintaluokassa on paras hinta-laatusuhde. Todennäköisesti se ei ainakaan löydy korkeammalta.
ps. pahoittelut oikolukuohjelman puutteen aiheuttamista kirjoitusvirheistä.