Kellosepät

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Vertti
  • Aloitettu Aloitettu

Vertti

Uusi jäsen
Liittynyt
13.11.2013
Viestit
37
Tähän ketjuun voisi kertoa kokemuksia eri kellosepistä ja yleisesti palvelun tasosta. Missä huollattaa kello ja minne ei todellakaan kannata mennä? Aloitan kertomalla omista kokemuksista.

Kierreltyäni Tampereella etsimässä kelloseppää joka voisi rukata automaattikelloni käyntiä päädyin ensimmäisenä Sokoksen vieressä sijaitsevaan Kulta- ja kellokauppa Harry Wahlbergiin. Kyseltyäni kellon rukkauksesta ja siihen kuluvasta ajasta sain, ainakin omasta mielestäni, erittäin ivallisia vastauksia siitä että kellon rukkaukseen menee ainakin viikko ja että kukaan ei tampereen alueella sitä tee yhtään nopeammin. Todettuani että löydän nopeamminkin työn tekevän sepän sain vastaukseksi että tervetuloa takaisin. Myyjä kertoi myös että kelloseppä tekee työt kotonaan.

Tämän jälkeen kävin koskikeskuksen sekä hämeenkadun timanttisilla, saaden vastaukseksi että eivät rukkaa kelloja. Päädyin lopulta hämeenkadun kultajouseen jossa seppä avasi heti kelloni takakannen käyttämättä sitä missään. Tämän rukkauksen aikana seppä käytti kelloa monesti pöydällä olevassa laitteessa (puinen laatikko jossa nahkainen kalvo, asetti kellon taulu alaspäin sen päälle. Kalvon päällä oli myös paljon erilaisia kellon osia. Ei ollut timegrapher). Rukkauksen jälkeen putsasi o-renkaan sekä takakannen ja samalla löi koneistoa vahingossa jollain pyyhekumilta näyttävällä esineellä. Seppä kertoi myös todella outoja asioita, ilmeisesti rukkauksesta, joissa ei ollut todellakaan mitään järkeä. Yleisvaikutelma tilanteesta oli sekava. Työ oli kuitenkin ilmainen enkä siitä kuittia saanut. Tämän jälkeen mietin että miten voin todistaa sepän rikkoneen kelloni jos siihen jotain ongelmia nyt tulee, kun mitään fyysistä todistusaineistoa ei tapahtumasta ole?

Aiemmin Jyväskylässä olen käyttänyt kelloani Kytölän kellossa jossa rukkaus on aina mennyt pieleen -ja timanttisilla jossa sain asiantuntevaa palvelua sekä onnistuneen rukkauksen painetestien kanssa.
 
Vs: Kellosepät

...voiko koneistoa "lyödä vahingossa ""pyyhekumilla" ??? ...ettei vaan sattunut olemaan RODICO-pötkö sormenjälkien poistoon (Rodicoon ei kyllä pitäisi tosisepän tarvita turvautua !)Tuskin se siitä rikki menee !
Tosi ammattihiehiä saattaa olla aika vaikea nykyään löytää !...?
Hyvää päivänjatkoa !
 
Vs: Kellosepät

chinesebatman sanoi:
...voiko koneistoa "lyödä vahingossa ""pyyhekumilla" ??? ...ettei vaan sattunut olemaan RODICO-pötkö sormenjälkien poistoon (Rodicoon ei kyllä pitäisi tosisepän tarvita turvautua !)

Tuossa on varmaan käytetty Rodicoa takakannen reunojen puhdistukseen, jottei tiivisteiden väliin mene likaa kiinni laitettaessa. Kai tosiseppäkin voi käyttää sitä tuollaiseen tarkoitukseen, kun kyse ei ole tehtyjen virheiden hätäkorjauksesta. ;)
 
Vs: Kellosepät

Siinä rukkauksessa menee oikeasti viikko, kun rukataan ensin positiot kohdalleen, sitten pyöritellään keinoranteessa, jonka jälkeen tehdään korjaus todellisen käynnin mukaan. Työtä siinä on siis vain vähän, mutta analyysi vie aikaa. Tästä syystä varmaankin aikaisemmat rukkaukset ovat epäonnistuneet, jos tehty pelkällä timegrapherilla.
 
Vs: Kellosepät

Oulussa olen Ikäheimolla käyttänyt rannekkeiden lyhennyksessä ja rukkauksessa. Pelkästään positiivisia kokemuksia. Hänelle aion vintagekellonikin viedä huollettavaksi.
 
Vs: Kellosepät

Tulevaisuutta ajatellen, onko kokemuksia Imatra-Lappenranta akselin kellosepistä?? kenelle uskaltaisi viedä automaattikellon huoltoon kun sen aika on... samalla veisi pari muutakin kelloa kunnostettavaksi !!

Rouvan rannekorukellon "huollon" kokemusta Imatralla Vuoksenniskalla sen verran että hän vei kellosepälle kellonsa patterin vaihtoon... seuraavana päivänä ihmetteli töissä kun kellossa vesi sisällä ja yllättäin kello pysähtynyt (kello roiskevesitiivis, vaimo parturi--->roiskuvaa vettä korkeintaan pesupaikalla, tähän mennessä kestänyt kaiken veden) !!
Huomasi sitten kellon takakannen olevan ylösalaisin aikaisempaan verrattuna... edellisellä kerralla samassa paikassa patterin vaihdon jälkeen takakansi tipahti itsekseen kellosta irti, onneksi ei hävinnyt...
Kyseisen tumpelon nimen saa multa privalla !!
 
Vs: Kellosepät

Lappeenrannassa on ainakin Kelloliike Sunisella pitkät perinteet.

http://www.suninen.fi/palvelut.html
 
Vs: Kellosepät

arbitrary sanoi:
Lappeenrannassa on ainakin Kelloliike Sunisella pitkät perinteet.

http://www.suninen.fi/palvelut.html

Juu, pitkän perinteen liike on tuo Suninen... löytyy tosta mua lähempää Imatraltakin...
Mutta onko heidän kellosepistään kokemusta??
Aika pitkään toiminut kulta/kelloseppänä tuo kertomani tumpelokin mutta työn jälki on sitten mitä on !!
 
Vs: Kellosepät

nappe74 sanoi:
arbitrary sanoi:
Lappeenrannassa on ainakin Kelloliike Sunisella pitkät perinteet.

http://www.suninen.fi/palvelut.html

Juu, pitkän perinteen liike on tuo Suninen... löytyy tosta mua lähempää Imatraltakin...
Mutta onko heidän kellosepistään kokemusta??
Aika pitkään toiminut kulta/kelloseppänä tuo kertomani tumpelokin mutta työn jälki on sitten mitä on !!

Ainakin patterin osasivat muinoin vaihtaa ;)

Se oli aina hauska piirre heillä, että he lähettävät tavarahissillä kamat yläkertaan, eikä kukaan ainakaan asiakkaan silmien alla hölmöile 8)

Mainostavat noita merkkihuoltoja. Oli lappeenrantalaisessa isommassa teollisuusyrityksessä myös hovihankkijana, uskottavuutta sen verran. Toimittivat ja teettivät satoja asiakaskelloja itselleen.

Imatran liikkeessä en ole käynyt, vain LPR.
 
Vs: Kellosepät

Kellohuolto Kuitto Hyvinkäällä on ainakin asiansa osaava. Pelkkää buenoa sanottavana. :drinking
 
Vs: Kellosepät

grego sanoi:
Kellohuolto Kuitto Hyvinkäällä on ainakin asiansa osaava. Pelkkää buenoa sanottavana. :drinking

Totta, pelkää hyvää täältäkin suunnalta kyseiselle paikalle.
 
Vs: Kellosepät

Mulla hyviä kokemuksia Kelloseppien Työhuoneesta Hämeentiellä helsingissä. Kohtuuhinnat ja hyvä työn jälki.
 
Vs: Kellosepät

Useamman kellon ostanut/huollattanut Loppelalla espoossa ja ihan noin kohtuullisen tyytyväinen ollut. Yksi asia jäänyt jopa harmittamaan kun vanhan Seikoni siellä huollatin... Noh, jos kuitissa on summa 360euroa niin sitä odottaa kiitettävää ja huolellista jälkeä, eikä rasvajälkiä lasin sisäpuolella tai pölyhiukkasia mustalla taululla! Voin kertoa, että ne paistavat sieltä todella ärsyttävästi :hair
 
Vs: Kellosepät

Vayrymat sanoi:
Useamman kellon ostanut/huollattanut Loppelalla espoossa ja ihan noin kohtuullisen tyytyväinen ollut. Yksi asia jäänyt jopa harmittamaan kun vanhan Seikoni siellä huollatin... Noh, jos kuitissa on summa 360euroa niin sitä odottaa kiitettävää ja huolellista jälkeä, eikä rasvajälkiä lasin sisäpuolella tai pölyhiukkasia mustalla taululla! Voin kertoa, että ne paistavat sieltä todella ärsyttävästi :hair

Oih, vie takaisin, varmasti korjaa vahingon! Koska jokaisen pienyrittäjän on tänään taisteltava paikastaan ja vain hyvät tai aluemonopolit elävät.
 
Vs: Kellosepät

Varmasti veisinkin jos asuisin yhtään lähempänä Espoota! Korjasin tuon epäkohdan itse, koska lasin kaulus on suht helppo aukaista ja sulkea siististi. Miten minusta tuntuu, että toimin juuri niinkuin perussuomalaiset toimivatkin :P
 

Mainos

Viimeisimmät keskustelut

Jäseniä paikalla

Foorumin tilastot

Keskustelut
15 227
Viestit
69 103
Jäsenet
7 625
Uusin jäsen
Krist
Kellofoorumin luotettavan palvelinalustan toimittaa XetNET – Webhotelli ja virtuaalipalvelimet
Back
Ylös