Hieman erilainen kellon virittäjä

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Kalleni
  • Aloitettu Aloitettu

Kalleni

Uusi jäsen
Liittynyt
13.3.2017
Viestit
10
Terve!
Olen suunnitellut ja valmistanut itselleni tällaisen kellon virittäjän. Ajattelin että tällaisesta voisi mahdollisesti olla joku muukin kiinnostunut.
Alempana olevasta videosta näkee toimintaperiaatteen. Pyörimisnopeuden pystyy säätämään mieltymyksensä mukaiseksi. Laite pyörii 5 minuuttia kerrallaan ja pysähtyy sen jälkeen 25 minuutiksi, jonka jälkeen sykli alkaa alusta. Tämä on riittänyt hyvin pitämään ainakin kaikki kokeilemani kellot ladattuna.

Ja linkki videoon:
https://youtu.be/5pt2zkRqD-c

Valmistuksessa on pyritty mahdollisimman korkeaan laatuun. Metalliosat ovat keveyden vuoksi alumiinia ja jalusta on pähkinäpuuta. Kupu luonnollisesti lasia. Kellon telineen saa säädettyä sopivaksi erikokoisille kelloille ja eri mittaisille rannekkeille.

Haluaisin valmistaa näitä pienen sarjan ja laittaa myyntiin, mikäli siinä on järkeä. Ajattelinkin hieman kysellä josko tällaiselle löytyisi kysyntää ja mikä mahtaisi olla sopiva hinta.
Toivoisinkin että mahdollisimman moni vaivautuisi käymään täyttämässä linkin takana vastauksen pariin lyhyeen kysymykseen.
Arvostaisin vastauksia laitteesta kiinnostuneilta, mutta myös niiltä joiden mielestä tällainen on turhake.

linkki kyselyyn:
https://goo.gl/forms/92hYWLZaOr0Q5iUI3

Ja tietysti tähän keskusteluun olisi kiva saada kommentteja aiheeseen liittyen.
Koetteko että kellon virittäjällä voi olla muutakin roolia kuin kellon pyörittely, esimerkiksi sisustuselementtinä?
Onko design mielestänne onnistunut?

Projektin alkuperäisenä innoittajana täytynee mainita toimineen Döttlingin Gyrowinder. Tosin itse kaipasin huomattavasti minimalistisempaa designia, joten päädyin tällaiseen lopputulokseen.

-Kalleni
 
Vs: Hieman erilainen kellon virittäjä

Mitä kyseinen pyöritin maksaisi?
Missä nuo on valmistetaan? Onko proto tehty Suomessa?
 
Vs: Hieman erilainen kellon virittäjä

jyzzzy sanoi:
Mitä kyseinen pyöritin maksaisi?
Missä nuo on valmistetaan? Onko proto tehty Suomessa?

Yritän tässä juuri selvitellä että mitä tästä oltaisiin valmiita maksamaan. Sitä kautta selviäisi olisiko näiden myymisessä järkeä :)

Proton olen valmistanut itse. Osat ovat itse koneistettuja. Mikäli näitä myyntiin tulisi olisi tarkoitus alihankkia osat Suomesta ja ja koota itse laadun varmistamiseksi.
 
Vs: Hieman erilainen kellon virittäjä

Hienoa työtä olet tehnyt! Onhan tuo hienon näköinen!

Se mikä tuossa häiritsee on se että tuo ei oikein tuo mitään uutta muiden kellonpyörittimien joukkoon.
Sitä en osaa sanoa riittääkö pelkkä kotimaisuus syyksi hankkia kyseinen pyöritin.
Älä ymmärrä väärin, voi olla että myymälässä näettynä ja koettuna voisi ostofiilis olla korkealla, mutta
huonon Youtube-videon ja keskinkertaisen valokuvan perusteella tuo ei oikein ainakaan itsessäsi herätä ostohaluja.

Paremmat yleiskuvat, kuvia koneistuksesta, makrokuvia yksityiskohdista jne niin voisi syntyä parempi käsitys siitä mistä
on kyse.
 
Hyviä pointteja, kiitos kommentista. Mikäli tätä projektia tästä lähtee eteenpäin viemään, niin tietysti täytyy sitten panostaa esimerkiksi nettisivun kuviin ja videoihin aivan eri tavalla. Ja se on totta että parhaan käsityksenhän saisi kun livenä näkisi.
 
Vs: Hieman erilainen kellon virittäjä

Kalleni sanoi:

Helkkarin hienolta tuo vaikuttaa, jos laatu on kohillaan ni mie ostan.
 
Vs: Hieman erilainen kellon virittäjä

Siihen malliin pyörittää että luulis kellolla tulevan jo pukli... ;)

Tosi hieno ja erikoinen... kiinnostusta löytyy täältäkin, vaikkakin pelkään että hintaluokka on tavoittelemattoman korkealla... :what
 
Vs: Hieman erilainen kellon virittäjä

Samoilla mietteillä kuin edellinen kirjoittaja. Pyöriikö liika kovaa, vai näyttääkö viideolla vain siltä?
 
Vs: Hieman erilainen kellon virittäjä

hkk sanoi:
Samoilla mietteillä kuin edellinen kirjoittaja. Pyöriikö liika kovaa, vai näyttääkö viideolla vain siltä?

Vinkeesti vatkaa, mutta eikös hän johdannossa kirjoittanut että pyörimisnopeuden pystyy säätämään mieltymystensä mukaiseksi..
 
Vs: Hieman erilainen kellon virittäjä

:bravo Hienohan tuo on! Yhden kellon miehenä virittäjälle ei ole vielä tarvetta, mutta jos olisi, olisi tuo vahva vaihtoehto.

Muutamia ajatuksia/kommentteja:
- tarvitseeko tuota lasikupua? Tuskin kuitenkaan lähtee sieltä lentoon ja kupu olisi suojana ;)
- jos päädyt valmistamaan, niin vaihtoehtoiset puut voisivat olla hyviä. Voisi kuvitella että suomalaiset vaaleat puut olisivat myös edukseen tuossa alustassa
- mikä on virtalähde?
- pitääkö millaista ääntä?
- hinnasta en osaa sanoa, kun en tunne markkinaa. Tosin ei tuo ihan perusvispilä ole muotoilultaan, joten ehkä sen perusteella voisi maksaa hieman extraa

Yksi vaihtoehto voisi olla se, että kuitenkin tiedät omat kulusi ja lasket siihen jonkin haluamasi katteen päälle. Laitat myyntiin ja katsot miten käy. Ensimmäinen sarja vaikka 10kpl tms ja sen perusteella miten menee kaupaksi, ruuvaat hintaa "oikeaan" suuntaan. Aluksi en kuitenkaan lähtisi hakemaan tiliä, vaan selvittämään miten asiakaskunta ottaa sen vastaan. Jos tuolla markkinoita löytyy oikeasti, saat kyllä ensimmäisten versioiden rahat pois ajan kulueassa.
 
Vs: Hieman erilainen kellon virittäjä

Joku mainitsi ettei tuossa ole mitään lisää nykyisiin kellonpyörittäjiin..?? En ole kyllä mihinkään vastaavaan törmännyt. Onhan tuo aika erilainen perinteisiin verrattuna. Tuon videon vauhdilla veto tulee täyteen varmaan aika nopeasti, josta voi olla joskus hyötyäkin. Minusta tuo on hieno, vaikka en ole varmaan valmis noinkaan hienoa pyörittäjää vielä ostamaan. Tuo varmaan vetoaa eri tavoin eri ihmisiin, ja ongelmana voi olla talouteen kuuluvien muiden henkilöiden mielipiteet esille laitettaessa. Sama tietysti pätee kaikkiin pyörittäjiin, ja onhan niille kuitenkin markkinoita.
 
Vs: Hieman erilainen kellon virittäjä

hkk sanoi:
Samoilla mietteillä kuin edellinen kirjoittaja. Pyöriikö liika kovaa, vai näyttääkö viideolla vain siltä?

Nopeus on tosiaan säädettävissä ja saa huomattavasti hitaammaksikin. Itse tosin pidän tuosta reippaammasta tahdista, koska silloin pyörii epäsäännöllisimmin.

te0me sanoi:
:bravo Hienohan tuo on! Yhden kellon miehenä virittäjälle ei ole vielä tarvetta, mutta jos olisi, olisi tuo vahva vaihtoehto.

Muutamia ajatuksia/kommentteja:
- tarvitseeko tuota lasikupua? Tuskin kuitenkaan lähtee sieltä lentoon ja kupu olisi suojana ;)
- jos päädyt valmistamaan, niin vaihtoehtoiset puut voisivat olla hyviä. Voisi kuvitella että suomalaiset vaaleat puut olisivat myös edukseen tuossa alustassa
- mikä on virtalähde?
- pitääkö millaista ääntä?
- hinnasta en osaa sanoa, kun en tunne markkinaa. Tosin ei tuo ihan perusvispilä ole muotoilultaan, joten ehkä sen perusteella voisi maksaa hieman extraa

Yksi vaihtoehto voisi olla se, että kuitenkin tiedät omat kulusi ja lasket siihen jonkin haluamasi katteen päälle. Laitat myyntiin ja katsot miten käy. Ensimmäinen sarja vaikka 10kpl tms ja sen perusteella miten menee kaupaksi, ruuvaat hintaa "oikeaan" suuntaan. Aluksi en kuitenkaan lähtisi hakemaan tiliä, vaan selvittämään miten asiakaskunta ottaa sen vastaan. Jos tuolla markkinoita löytyy oikeasti, saat kyllä ensimmäisten versioiden rahat pois ajan kulueassa.

Lasikupu lähinnä suojaa pölyltä. Helpompi pyyhkiä kupu vain puhtaaksi.

Vastauksissa on myös juuri nuo vaihtoehtoiset jalustan värit tulleet monella esiin. Täytynee lisätä väri- ja materiaalivaihtoehtoja, mikäli tästä ihan oikea tuote tulee.

Virtalähteenä toimii ihan verkkovirtaan liitettävä DC adapteri.

Ja se on varmastikin totta että paras tapa selvittää hinta lienee oikeasti myydä tuotetta. Siinähän se sitten selkiää mitä ollaan valmiita maksamaan.
 
Vs: Hieman erilainen kellon virittäjä

Hieno innovatiivinen laite,ja kaunis. Nostan hattua.
 
Vs: Hieman erilainen kellon virittäjä

Tykkään!
Tuo on niin uniikin näköinen, että ainakin tällainen propellipää jo innostuu.
-tutkimatta markkinoita voisin sanoa maksavani ainakin 300 euroa.

Aiemmat kommentit eri puulajeista ovat juuri niitä tärkeitä pikkudifferointeja, joilla idean saa hyväksytettyä myös kodin sisustuksen neuvottelulautakunnassa.
 
Vs: Hieman erilainen kellon virittäjä

Kustannuslisähinnoittelulla voi ainakin muodostaa tuotteelle hintalattian.

(esimerkiksi) (OK x pii) x 1,24 = Alin myyntihinta sis. alv

OK = Osien ja kokoonpanon kaikki kustannukset

f314a61fc9f2fe18057f5b65eb2d181b.jpg

https://youtu.be/bdcE3VyKv5U?t=81

PS. samaa kaavaa voi käyttää jos seuraaviin presidentinvaaleihin etsii ehdokasta....
 
Vs: Hieman erilainen kellon virittäjä

TODELLA HIENO ja aidosti uudenlainen!
 
Vs: Hieman erilainen kellon virittäjä

Onko jo tiedossa mahdollinen hintahaarukka?
 
http://m.hammacher.com/Product/Default.aspx?sku=12342

https://www.hodinkee.com/articles/bernard-favres-hypnotizing-planet-watch-winder
 
Vs: Hieman erilainen kellon virittäjä

MTE taas tekee tuolla lasikuvulla ei-gyro winderia, jonka plussana on useamman kellon mahdollisuus.
1946481ddbca559d9a8d4caec7c6029e.jpg
 
Vs: Hieman erilainen kellon virittäjä

Käytännöllisyys noissa gyroissa vähän kärsii, kun vievät aika paljon tilaa ja virittävät vain yhtä kelloa.
Tuollainen Bernard Favresin tyylinen siro olisi ehkä itselleni mieluisin tyyli noissa.
 
Mainos

Viimeisimmät keskustelut

Jäseniä paikalla

Ei jäseniä paikalla juuri nyt.

Foorumin tilastot

Keskustelut
15 227
Viestit
69 103
Jäsenet
7 625
Uusin jäsen
Krist
Kellofoorumin luotettavan palvelinalustan toimittaa XetNET – Webhotelli ja virtuaalipalvelimet
Back
Ylös