Yksityinen vai kauppias?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja DerAlte
  • Aloitettu Aloitettu

DerAlte

Uusi jäsen
Liittynyt
17.4.2021
Viestit
7
Läikähti parinkin keskustelun ( ja melkein kaupanteon) johdosta mieleen, jotta ovatkos täällä kellokaupoista elävät kauppiaat myös yksityishenkilöinä mukana? Ymmärtänemme kaikki, ettei semmoinen ole oikein, järkevää eikä reilua. Eikä esim. Saksan foorumilla moinen ole käsittääkseni perustellusti mahdollista. Tämä toki vain oma mielipiteeni, josta voi ja saa olla eri mieltä.
 
Miksei kellokauppias saisi olla samalla myös alan harrastaja ja osallistua keskusteluun, ja tarjota asiantuntemustaan?
En tunnista että tällaisia aktiiveja foorumilla nykyään olisi, mutta en minä sitä pahana pitäisi.
 
"Der Alte" tarkoitatko kaupantekoon liittyvää jonkinlaista edun tavoittelua vai mitä?
 
Olen käynyt kellokauppaa tällä foorumilla yksityishenkilön kanssa ja kaupanteon aikana selvisi, että myyjä onkin kellokauppias. Vaihdossa minulle tarjottu kello oli harvinainen ja oli jotenkin outoa, että samanlainen kello löytyi kyseisen yrityksen sivulta. Siitä se lähti selviämään.. Kaupat jäi tekemättä muista syistä. Ei se minustakaan tuntunut reilulta ja väistän kyseisen firman.
 
Eipä ole tullut moista vastaan. Suurin osa näistä kotimaisista kellokauppiaista joiden kanssa kauppaa olen tehnyt ovat käytännössä yhden hengen firmoja tai ainakin hyvin vahvasti profiloituneet siihen pääomistajaansa / -kauppiaaseensa, enkä näe juurikaan pointtia siinä että yrittäisivät tätä statusta jotenkin piilottaa kaupankäynninkään aikana. Jos kauppa kuitenkin tehdään firman nimiin, saa kuluttaja päinvastoin etua tästä. Millaisia caseja teillä on ollut?
 
Hyvähän täällä on tehdä profilointeja ja tunnustella trendejä, noin kauppiaan näkökulmasta ajatellen. Nimimerkin takaa seurailla. Kaupanteko firman hyödyksi nimimerkin takaa onkin sitten eri juttu..
 
Joo, samaa tarkoitin, noihin törmännyt. Ja jos esim. kellon esittely spekseineen muutoin hyvin ammattimainen, niin yllättäähän se, jos tark keskustelussa esim. käyntiä myyjä ei ole tullut ajatelleeksi, tarkemmat kuvat eivät millään onnistu, paperit ja/tai boksi ovat ties missä ja ostopäätöksellä onkin tosi kiire. Lisäksi mitä ilm sama kello voi sitten olla myynnissä muuallakin, vieläpä eri hintaan ja nimimerkillä.

Joten ehkä siinä sitten myydään vähän korostetunkin hömelönä kelloja, jotka eivät ihan kauppaan astuu yltäisi. No, tosiaan, voin olla väärässäkin, mutta ainak tod ammattilaiset tuskin pahastuvat kesk, joka ehkä myös kitkee torvelointia ja lisää kelloihmisten luottam vertaiskauppaan, edes karvan verran.
 
Hyvähän täällä on tehdä profilointeja ja tunnustella trendejä, noin kauppiaan näkökulmasta ajatellen. Nimimerkin takaa seurailla. Kaupanteko firman hyödyksi nimimerkin takaa onkin sitten eri juttu..
Kaikki kunnia kellofoorumille, mutta ei tämä nyt kuitenkaan taida trendien - kotimaisten tai kansainvälisten - luontipaikkana kovin vahva olla.
Ja seurailla voi myös anonyyminä yhtä lailla.

Ehkä olen liian naiivi mutta mieluummin uskallan kertoa omista ostokiinnostuksistani täällä kuin vaikka Facebookissa jos profilointiallerginen olisin.

Toki hienohan se olisi, jos sanon nyt että kiva olisi Tudorin tehdä bb58-sarjaan 39mm GMT batman-bezelillä ja tämän ansiosta sellainen julkaistaan ensi talvena.

Tai jos olen kuullut varmoista lähteistä, että teräsrolexien aika on ohi, kupla puhkeaa ja hinnat droppaavat ihan lähikuukausina. Nyt pidättämään hengitystä...
 
Joo, samaa tarkoitin, noihin törmännyt. Ja jos esim. kellon esittely spekseineen muutoin hyvin ammattimainen, niin yllättäähän se, jos tark keskustelussa esim. käyntiä myyjä ei ole tullut ajatelleeksi, tarkemmat kuvat eivät millään onnistu, paperit ja/tai boksi ovat ties missä ja ostopäätöksellä onkin tosi kiire. Lisäksi mitä ilm sama kello voi sitten olla myynnissä muuallakin, vieläpä eri hintaan ja nimimerkillä.

Joten ehkä siinä sitten myydään vähän korostetunkin hömelönä kelloja, jotka eivät ihan kauppaan astuu yltäisi. No, tosiaan, voin olla väärässäkin, mutta ainak tod ammattilaiset tuskin pahastuvat kesk, joka ehkä myös kitkee torvelointia ja lisää kelloihmisten luottam vertaiskauppaan, edes karvan verran.

Ah ok. Huijaus on asia erikseen ja moraalisesti tuomittavaa, ja siitä olisi jopa hyvä antaa muille vinkki etteivät mene siihen ansaan.
 
Ah ok. Huijaus on asia erikseen ja moraalisesti tuomittavaa, ja siitä olisi jopa hyvä antaa muille vinkki etteivät mene siihen ansaan.
Niinpä. Mut täsmentäisin vielä, että eiköhän liene kaikin puolin selkeämpää, et kauppiaat ja amatöörit tekevät konkr kauppaa omilla puolillaan.
 
Muistan kirjoittaneeni tämän kaltaiseen aiheeseen jo vuosia sitten facen kelloharrastajat ryhmässä. Nämä foorumit ovat kuin kultakaivoksia myyjille, laitat instaan kuvan kellosta aamupalapöydässä ja avot ehkä teet kaupat seuraajalle somessa jo lounaaseen mennessä :)
 
Uusia yrittäjiä tulee alalle ja ainakin minulla kesti hetken, ennen kuin huomasin kuvion. Kaupankäynti vaikutti asialliselta. Kellokauppias sitten vetäytyi vedoten johonkin henkiseen yhteyteen kellonsa kanssa. Kello poistui sivuilta pariksi viikoksi ja tuli uudelleeen myyntiin sen jälkeen. Jos olisin päässyt kaupoille asti, niin olisiko kaupat tehty yksityishenkilön vai yrityksen kanssa.
 
Kyyninen kaveri vastailee täältä:

Kun yrittäjä myy jotain omasta varastosta yksityishenkilönä vaihtoehtoja on pari:

1) Puhdas veronkierto tai muulla tavalla harmaa talous. Ns. ministerikaupat, joissa kuitti unohtuu saattavat hetkellisesti tuntua aloittavasta yrittäjästä hyvälle.

2) Suomessa on todella vahva kuluttajan suoja, myös käytetylle tavaralle. Tämän vuoksi olen mielellään maksanut satasen kaksi enemmän ammattikauppiaalle arvokelloista. Kannattaa myös muistaa etämyynnin 2 viikon palautusaika, täydet romut näkee tuossa ajassa. (Lue: Tilaa aina netistä, älä hae myymälästä.) Tämä aiheuttaa sen, että koijarihenkinen yrittäjä saattaa haluta ns. pommit myydä yksityishenkilönä. Tällöin kauppa ns. takavalot näkyy hengessä.

Jotka aikanaan murobbs:n kellopalstaa seuraili saattavat muistaa legendaarisen "Annelin" joka hoiti autokauppaa tavan 2) mukaisesti ;)
 
Viimeksi muokattu:
Tämän vuoksi olen mielellään maksanut satasen kaksi enemmän ammattikauppiaalle arvokelloista. Kannattaa myös muistaa etämyynnin 2 viikon palautusaika, täydet romut näkee tuossa ajassa. (Lue: Tilaa aina netistä, älä hae myymälästä.) Tämä aiheuttaa sen, että koijarihenkinen yrittäjä saattaa haluta ns. pommit myydä yksityishenkilönä. Tällöin kauppa ns. takavalot näkyy hengessä.
tässäpä oikein fiksu neuvo.....
ei hyvää päivää.
eikö ne kellot kannattaisi käydä ihan f2f tsekkaamassa ennen ostopäätöstä,lienee molemmin puolin reippaampi tapa tehdä kauppaa.
nuo muut Koistisen teesit ovat niin diippiä etten viitsiedes kommentoida

kaikenlaista
 
tässäpä oikein fiksu neuvo.....
ei hyvää päivää.
eikö ne kellot kannattaisi käydä ihan f2f tsekkaamassa ennen ostopäätöstä,lienee molemmin puolin reippaampi tapa tehdä kauppaa.
nuo muut Koistisen teesit ovat niin diippiä etten viitsiedes kommentoida

kaikenlaista

Kai ymmärrät, että Suomi on iso maa. Ei kaikilla ole aikaa ajella ympäri Suomen.
 
tässäpä oikein fiksu neuvo.....
ei hyvää päivää.
eikö ne kellot kannattaisi käydä ihan f2f tsekkaamassa ennen ostopäätöstä,lienee molemmin puolin reippaampi tapa tehdä kauppaa.
nuo muut Koistisen teesit ovat niin diippiä etten viitsiedes kommentoida

kaikenlaista

Laiskana, "aika kortilla" ja maantieteellisesti rajoittuneena suosin etäkauppaa. Vaikka jalkaantumaan pääsisi, ei se silti automaattisesti pois sulje verkkokauppaa. Pyytää kohteliaasti tarjouksen ja sanoo, että "Pitää nukkua yön yli - jatketaan kaupantekoa sähköpostin/verkkokaupan välityksellä." Yleensä kaupassa annetusta lopullisesta hinnasta pääsee vielä neuvottelemaan kun ei ole turhan kiireinen. En muutaman satasen kelloista jaksa säätää, mutta kun aletaan laittamaan useamman kuukauden keskivertoihmisen bruttopalkkaa kiinni täysin turhaan kamppeeseen, niin tykkään kyllä ajan kanssa katsoa, että myytävä tuote on mitä luvattu.

Jos suoraa sanoo niin koen ostotilanteena haastavaksi nuo trokarit. Osalla ei ole edes myymälää. Siinä sitä sitten istutaan räntäsateessa ja paskassa valaistuksessa jossain "kouvolan" abc:n parkkipaikalla ja tehdään päätöstä kymppitonnin kellosta. Sama käytättää kello kotona suoraan, tästäkin voi olla avoin myyjälle. Liikkeeseen asti taas jos pääsee, ei osaa tällainen yksinkertainen ja vähän hidas kaveri kaikkea kysyä ja tarkistaa. Tuo 14 vrk. palautusoikeus etämyynnissä on hyvä turva.

Vaikka valtaosa suomen kellokauppiasta on suoraselkäisiä, melko koijaria tuntuu valitettavasti mahtuvan myös sekaan. Mitään takaisinotto velvollisuuttahan tuotetakuu ei anna. Kerran tehty kauppa on sitova. Melko oikeusmurhia on tullut kun kahlaa kiistatapauksia muilta aloilta läpi. Autoa saa myydä muutaman satasen korvauksella eri koneella kuin esitteessä lukee jne.

Meinasi muuten unohtua kysyä, missäs päin vaikutat kellokauppiaana vai alkoiko omaatuntoa vanhat synnit kolkutella? ;) Mikäs noissa "teeseissä" niin metsään meni? Jos kauppias myy liikkeen varastoa yksityishenkilönä on verottajan tulkinta aika selkeä...

Kai ymmärrät, että Suomi on iso maa. Ei kaikilla ole aikaa ajella ympäri Suomen.
Loistava kommentti! Tätä ei edes kaikki kauppiaat muuten ymmärrä. Suomessa on jopa AD-myymälöitä, jotka ei vastaa sähköposteihin tai anna tarjousta puhelimessa. Pyydetään ystävällisesti käymään myymälässä. Tulee kellolle hintaa, kun lähtee asiasta tehden käymään. Koronan jäljilta on mielenkiintoista huomata, että milloin kauppiaat heräilee siihen, että maakuntien liikematkaajat eivät enää palaa kun on etäyhteyksiin totuttu. Samalla työreissulla kun on aiemmin tehty kaikki erikoiskauppaostokset vaatteista kelloihin.

Edit. Oikoluettu läpi ja selkeytetty tekstiä.
 
Viimeksi muokattu:
Osa käytettyjen kauppiaista käyttää/on käyttänyt bulvaaneja myydessään kelloja pois, jolloin välttää takuuvastuut.
 
Meinasi muuten unohtua kysyä, missäs päin vaikutat kellokauppiaana vai alkoiko omaatuntoa vanhat synnit kolkutella? ;)
Laiskan ja hitaan lisäksi muistikin pätkii ?
Loistava tyyppi kaupantekoon…

Olen työtön autonkuljettaja joten tuokaan ”teesi” ei natsannut.
Olen vaan tähän ikään mennessä oppinut sen että jos ostattelee kalliita kapineita on hyvä ”ostaa myyjä” ihan ekana.
Järjestelmällisesti
Laiskottelematta
Unohtelematta

nuo puheet/kirjoitelmasi ammattilaisten veronkierrosta ja koijarien takavalotakuista ovat ihan oma lukunsa

Montakohan kallista kelloa on
a ) ostettu kännissä etänä, kouraantoimitettuna ja palautettu kun kuuppa on selvinnyt
b) ostettu ajastuksella ja palautettu kun tilaisuus jossa sillä on pullisteltu frendeille on ohi ???

Tässä pari esimerkkiä etäkaupan kääntöpuolesta

jääköön tähän
 
 

Mainos

Viimeisimmät keskustelut

Jäseniä paikalla

Foorumin tilastot

Keskustelut
15 227
Viestit
69 099
Jäsenet
7 624
Uusin jäsen
skoda99
Kellofoorumin luotettavan palvelinalustan toimittaa XetNET – Webhotelli ja virtuaalipalvelimet
Back
Ylös